Mannavanukas

1 litra ruismannapuuroa
1 rkl sokeria
½ tl suolaa
1 rkl pähkinärouhetta (tai mantelirouhetta)
½ sitruunan raastettu kuori
½ dl rusinoita
2 munaa

Keitä ruismannapuuro ohjeen mukaan ja lisää hieman jäähtyneeseen puuroon sokeri, suola, pähkinärouhe, raastettu sitruunan kuori, rusinat ja vatkatut munat. Levitä seos uunivuokaan ja  paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Tarjoile vanukas esim. mehukeiton kanssa.

Ruismannapuuro

1litra vettä tai maitoa
2,5 dl ruismannasuurimoita
hyppysellinen suolaa

Lämmitä neste kiehuvaksi ja lisää suurimot vispilällä sekoittaen. Sammuta liesi ja jätä hautumaan 20 minuutiksi. Huom! Induktioliedellä jätä haudutusasentoon (ykkösasento). Nauti vaikka voisilmän kera.

Kuohkea Unelmapuuro

1 l vettä
1-2 dl hedelmiä-tai marjoja
1,5 dl Unelma mannasuurimoita
hyppysellinen suolaa

Valmista marjoista esim. vadelma, puolukka, karviainen, tai hedelmistä liemikiehauttamalla ne vedessä. Siivilöi liemi ja hiero lusikalla loput marja-tai hedelmälihat siivilästä liemen joukkoon. Kiehauta liemi ja lisää sokeri sekä suurimot ja keitä Unelmallisesti hiljalleen liedellä noin 10 min. Lisää suola. Jäähdytä Unelmapuuro ja vispaa sen jälkeen kuohkeaksi niin unelmasi toteutuu.

Vihreän Kolmion marjapiirakka ruismannapohjalla

Pohja:

150 g voita

1,5 dl sokeria

3 dl ruismannaa

1,5 dl vehnäjauhoja

1 kpl muna

3 tl leivinjauhetta

Täyte:

1 dl maitorahkaa

1 dl ruokakermaa

0,5 dl sokeria

1 kpl muna

1 tl vaniljasokeria

vadelmia oman maun mukaan

Pohja:

Sekoita kuivat aineet keskenään ja sekoita ne sulatettuun voihin ja kananmunaan. Muovaa valmis muropohjamassa foliokakkupohjaan ja paista n. 15 min uunissa.

Täyte:

Sekoita täytteen aineet keskenään ja lisää siihen vadelmia hellästi sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja laita piirakka uuniin 20-30 minuutiksi +175-200 asteeseen